Kokeillaan purjehdusta. Testataan ahkioita myos viistorinteessa ja alamaessa. Vaelletaan vedenjakajan yli uuteen laaksoon. Ahkioita vedeltiin noin 16 km.
Tavanomaisen ripeät aamutoimet: klo 14 tienoilla ollaan valmiit lähtöön. Paitsi Kalle ja Heini, jotka on olleet jo tunnin matkalla.
Koska tuuli on vaihteeksi myötäinen, päätettiin (isompi Mikko & Timo) kokeilla miten purjehdus onnistuisi. Hyvinhän se, mutta vauhti on aika hidas. Ja virittelyt vie oman aikansa.
Kun vihdoin saadaan muu poppoo kiinnu, niillä kelmeillä onkin pulkat parkissa ja mäenlasku täydessä käynnissä.
Laakso kapenee jyrkkäreunaiseksi kanjoniksi, mutta pohjaa pitkin on edelleen mukavan tasaista, loivaa joskin hieman mutkittelevaa, nousua. Sitten maisemat taas avautuvat, mutta eipäs olla ihan vielä alamäessä. Meno pitkin viistorinnettä osoittaa ahkioiden, etenkin lyhyiden, korkeaksi pakattujen ja ristiaisaisten, kiistattoman erinomaisuuden...
Hupi alkaa sitten kun vihdoin saavutetaan vedenjakaja (noin 400 mmpy). Eli mäenlasku ahkion seuratessa (toisinaan) perässä. Sangen hämmästyttävänä seikkana voi pitää sitä, että kaikki pulkat tuli lähes ehjinä alas. Eräs erikoiskova jääputousrinne, joka puristui ahtaaseen rotkoon ja näytti päättyvän 30 m:n jyrkkään putoukseen näytti aika rajulta, mutta kuin ihmeen kaupalla senkin kupeesta löytyi laskettava rinne.
Kello alkoi olla paljon (n.21) ja kun alkoi jo vaikuttaa siltä että maaliksi valittu pingo saattaisi olla jo ohitettu, lämättiin leiri pystyyn.
Päivä oli aamun jälkeen vähitellen kirkastunut oikein nätiksi ja kun leirikanjonimme oli tuulelta piilossa niin eipä hätiä. Pakkanen kyllä tuntui erityisen kylmältä aavistuksen hikisissä vetimissä, mutta ei sitä kummiskaan nyt ollut kuin -9.