Näköalojen nautiskelua. Nousukohteeksi valittiin Rudieaksla-niminen harjanne sopivasti jäätiköiden keskellä.
Rensselit on niskassa puolilta päivin ja nousu kohti Rudieakslan 890 m:n huippua alkaa. Karhulangat saa jäädä pystyyn sokkien ja varmistimien kanssa ja aseistusta kevennetään yhdellä pyssyllä. Repuissa on ihan kylliksi kiipeily- ja jäätikkökamaa.
Himoittu harjanne näyttää jyrkältä ja terävältä. Alkuun on kuitenkin aika pitkälti lähes tasamaata. Kun nousukarvoja vaativa rinne vihdoin alkaa, jättää enemmistö sukset samaan kasaan aseiden kanssa ja vain Timo ja isompi Mikko jatkaa toivorikkaana suksimista.
Jonkinmatkaa ylempänä alkaa suksettomat harmitella suksien jättämistä, sillä ei olekaan niin paha miltä se alhaalta näytti ja vaikuttaa aivan laskukelpoiseksi. Ylhäällä harjanteella lumi on kuitenkin koppuraista ja sen alkupäähän jää loputkin sukset ja siinä sitten kiinnittäydytään saman tien köyteen. Harjanteen reunalla päästän uteliaan kiirunan lähietäisyydelle, mutta muut ei tietenkään näe mitään. Aika pullukka sekin, porojen malliin.
Huipullakin on lähes täysin tyyntä ja sinistä taivasta vasten on hyvä valokuvata.
Alastulo sujuu joutuisasti, etenkin suksellisilta. Lumi on kovaa. Lentokone ja helikopteri nähtiin. Aseet on tallella ja loputkin sukset. Leiriin hiihdellessä on aikaa ihmetellä jälleen läheisen kukkulan päällä olevaa punaista mönttiä. Koska ei välttämättä ollut karkkiautomaatti, emme jaksaneet lähteä lähempää katsomaan.
Leirissä nautitaan Jalostajan mauttomasta Mexicon padasta ja sen päälle hieman suklaamoussea. Vettä tuli vähän liikaa, joten moussea ei voinut roikottaa nurinpäin kattilan pohjasta kuten Kallen ja Heinin valmistamaa supertönkköä.
Iltataivaalle kerääntyvät pilvet lupailevat matalapainetta ja lämpötila alkoikin yllättäen nousta (-20:sta). Nukkumaan mennessä oli jo -16.
