Semantiikkaa voidaan tarkastella kahdesta eri näkökulmasta. Sitä voidaan pitää kielen ja todellisuuden suhteen tutkimuksena. Se voidaan kuitenkin käsittää myös laajemmassa mielessä semanttisuuden mahdollisuuden tutkimukseksi. Jälkimmäinen käyttö viittaa siihen, millaisten mentaalisten prosessien kautta ihmisen tiedonkäsittelyn semantiikka tulee mahdolliseksi.
Aluksi on tehtävä ero merkkisemanttisten ja representaatiosemanttisten lähestymistapojen välillä. Ensin mainituilla ajattelutavalla tarkoitetaan käsityksiä, jotka pitävät merkityksen ytimenä merkin ja tarkoitteen suhdetta. Jälkimäisillä tarkoitetaan puolestaan ajattelutapoja, joiden mukaan merkityksessä ovat olennaisia mentaaliset representaatiot.
Kielen ja mentaalisten representaatioiden suhdetta voidaan myös katsoa varsin monista erilaisista näkökulmista. Tällaisia näkökulmia avautuu esimerkiksi kognitiivisen lingvistiikan tai psykologisen semantiikan pohjalta. Tässä kirjoituksessa keskityn kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden esittämiseen. Tätä olen kutsunut kognitiotieteelliseksi semantiikaksi.
Tällaisen semantiikan ydinkysymys on mentaalisten representaatioiden sisällön ja tarkoitteen suhde. Representaatiosemantiikan näkökulmasta ei tietenkään ole ongelmallista ajatella, että tarkoitteen ja mentaalisen representaation sisällön (tai ajatuksen) suhde on olennainen asia semantiikan perusongelmien tarkastelemisen kannalta. Tätäkin asiaa voidaan lähestyä psykologisten kokeiden avulla, mutta tässä yhteydessä hahmotan hieman kielitieteen tai filosofian metodiikkaa lähellä olevan menettelytavan, jossa sisältöä pyritään analysoidaan yleisesti hyväksyttyjen intuitioiden kautta.
Metodin ytimen muodostaa käsitteiden sisällön erittely. Tämän perustana on representaatioiden sisältöjen hajottaminen käsiteisiin, niiden attribuutteihin ja muihin merkitystä kantaviin sisältöelementteihin. Esitelmässä käsitellään myös sitä, miten representaatioiden kokonaisuuksia voitaisiin tarkastella ja selittää erilaisten synteettisten sisältöelementtien pohjalta.