Kieli, kognitio ja kehitysvammaisuusKaisa Launonen
Lapsen kielen kehityksen tutkimuksessa kielen ja kognition välisestä suhteesta käytävää keskustelua hallitsi vuosikymmenet Piaget'n ja Vygotskin tradition välinen vastakkainasettelu. Piaget esitti varhaisissa ja tunnetuimmissa kirjoituksissaan, että kognitiivinen kehitys on autonominen suhteessa kieleen ja edeltää sitä. Nykytutkijoista piaget'laisiksi tunnustautuvat lähtevät kuitenkin konnektionistisemmista malleista, joissa myös erilaisten ympäristötekijöiden verkostoituvien vaikutusten merkitys myönnetään. Logopedisen tutkimuksen piirissä vygotskilaisesta perinteestä kumpuava sosiaalis-konstruktivistinen selitysmalli on viime vuosikymmeninä vahvistuneen pragmaattisen lähestymistavan myötä kuitenkin osoittautunut selvästi toimivammaksi kuin puhtaasti kognitiiviset mallit. Kommunikoinnin ja kielen kehityksen riskiryhmiin kuuluvien lasten kuntoutuskokeilut ovat myös osoittaneet, että pienen lapsen ympäristöä muokkaamalla voidaan vaikuttaa hänen kielellisten taitojensa kehitykseen. Ainakin kehitysvammaisilla lapsilla näiden kuntoutuskokeilujen tuloksena on voitu havaita myös kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen vahvistuvan (esim. Launonen 1998). Lapsen kieli kehittyy Bloomin ja Laheyn (1978) termejä käyttäen sisällön, muodon ja käytön vuorovaikutuksen tuloksena. Kehityksen ongelmia syntyy, jos jokin näistä osatekijöistä ei kehity muiden kanssa tasapainossa. Jos lapsella on älyllinen kehitysvamma, riskitekijöitä on kaikilla kolmella alueella. Kielen sisällön ongelmat kuuluvat kehitysvammaisuuteen tavallaan sen määritelmän mukaan; kehitysvammaisten ihmisten on muita vaikeampi jäsentää ympäröivää maailmaa, muodostaa siitä mentaalisia representaatioita ja rakentaa niiden perusteella kieltään. Kielen muodon, erityisesti puheen tuoton ja ymmärtämisen ongelmia voi aiheutua heikosti tai puutteellisesti kehittyneen keskushermoston tiedon prosessoinnin ja puheen motorisen säätelyn poikkeavuuden vuoksi. Kielen käytön ongelmat ilmenevät usein jo varhaisessa vanhempi lapsi-vuorovaikutuksessa, jos vanhemmat eivät saa riittävää ohjausta, ja kumuloituvat helposti vuosien myötä, jos lapsi ei saa riittävän vahvoja onnistumisen kokemuksia kommunikoinnistaan. Oman ongelmansa kehitysvammaisen lapsen kielellis-kognitiivisten taitojen kehityksen kuvaamiseen tuo aika: miten taitoihin vaikuttaa se, että kehittyvä ihminen on kussakin kehitysvaiheessa huomattavasti pitempään kuin muut? Viime vuosikymmeninä vaikeasti kieli- ja kommunikointihäiriöisten kuntoutuksen piirissä on kehitetty erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja, joiden avulla monet täysin puhumattomatkin ihmiset ovat voineet kehittää kielellis-kognitiivisia taitojaan huomattavasti pitemmälle kuin aiemmin uskottiin. Puhetta tukevia ja korvaavia keinoja alettiin aikoinaan kehitellä varsin käytännöllisistä lähtökohdista, mutta viime vuosina tälle alueelle on tullut nopeasti kasvava tutkijajoukko, joka pyrkii löytämään sellaisia kielellis-kognitiivisen kehityksen selitysmalleja, joiden avulla pystyttäisiin selittämään sekä ns. normaaleja että niistä poikkeavia kehityskulkuja. Viitteet:
|