Suomen vaikka-sanan alkuperäksi on uumoiltu muotoa "vajeh-ka" (vajeh 'vaihe, väli'). Sanakirjoissa suomen vaikkaa kuvataan ensisijaisesti konsessiivikonjunktioksi ja toissijaisesti adverbiksi. Monet vapaan keskustelun vaikka-esimerkit kuitenkin johtavat ajattelemaan, että adverbikäyttö saattaa olla puheessa hyvinkin yleistä. Toiseksi näyttää siltä, että näiden kahden käytön raja ei ole selvä. Oletan myös, että puheen vuorotteluluonteen huomioon ottaminen voisi selkeyttää vaikka-semantiikan luonnetta ja historiaa.
Analysoin esityksessäni eräitä aikuisten ja lasten keskusteluja, joihin vaikka kuuluu. Tavoitteeni on havainnollistaa sen polyseemistä luonnetta.
Konsessiivikonjuntiot ovat monissa kielissä myöhäisiä ja semanttisesti läpinäkyviä. Niihin kuuluu 'vapaan valinnan' merkityspiirre muun muassa englannissa, latinassa, suomessa, unkarissa, venäjässä, puolassa, turkissa ja kiinassa (König 1985). Tuo piirre on havaittavissa nimenomaan sen polyseemeissa, kuten juuri suomen vaikka-adverbissa. Puhekielessä vaikka on usein eräänlainen valinnaisuuden ja suunnittelun adverbi. Monissa tapauksissa se liittyy konditionaaliin tai potentiaaliin.
Vaikka-sanan liikkuvuutta ja polyseemista luonnetta havainnollistavat seuraavat (konstruoidut) keskustelunkatkelmat:
Lasten kielen seurantatutkimukset ja aineistot osoittavat yksiselitteisesti, että vaikka tulee valinnaisuusadverbina käyttöön ensiksi ja että konsessiivikonjunktio on selvästi myöhäisempi. Tyypillisä varhaisia lasten vaikka-konteksteja ovat kuvittelu- ja suunnittelutilanteet. Tällaista käyttöä on paljon myös aikuiskielessä.