Kielitieteilijä motiivien jäljilläOili Karihalme<oili.karihalme@utu.fi>
|
|
Francisco J. Varela totesi biologiaa ja intentionaalisuutta käsittelevässä kirjassaan 1992, että klassisen kognitiotieteen kriisi on avannut intentioasian ammolleen. Tavoitteisuusilmiön monitieteisen selityksen koostaminen viime vuosikymmenen ja tämän vuosituhannen julkaisuista oman tutkimuksen tarpeisiin onkin todella haastavaa puuhaa. Jos kielitieteilijä haluaa ottaa käyttöön mahdollisimman avaran ja ajanmukaisen näkemyksen tavoitteisuudesta, hän joutuu ratkaisemaan, mitkä selityksistä ovat relevantteja hänen hypoteesiensa kannalta. Vakuudeksi olisi erinomaista tietää myös, mitkä ovat yleensä lingvistisesti merkitseviä. Tavoitteiden alkuperää selittävät jossain määrin kaikki teoriat siitä, miten mentaalit tilat syntyvät, miten niitä kontrolloidaan ja miten ne johtavat toimintaan, jota kielen käyttökin on. Tavoitteisuuden syvyys lienee lopullisesti mittaamatta. Lingvistisessä semantiikassa tavoite nähdään nykyisin mm. mielen konstruktiona, kuten Jackendoffin määrittely lyhimmillään kuuluu. Tavoitekonstruktio on monikerroksinen; lähtisin mieluummin tekemään analyysia funktiosta. Siihen kuuluvat motiivit ja intentiot, joiden kummankin käsitehorisontti on laaja. Tavoitteista puhutaan syvinä ilmiöinä ja toisaalta hyvinkin johdetussa mielessä. Intentiosta on sanottu, että se on käyttöön otettu motiivi (Sloman 1990). Kognitiotiede määrittelee intention usein ilmauksella aboutness (esim. Dennett ja Haugeland 1991), joka viittaa siihen, että mielellä on intentionaalisessa tilassa sisältöä, ”on kysymys jostakin”. Määrittelyn perustelusta on sukeutunut sisällön sisä- ja ulkolähtöisyyden sekä tietoisuuden pohdinnan vaikea kamppailu. Dennett on 2001 puhunut kognitiofilosofisista ”joukkueista”. Pelkistetyimpiä intention määritelmiä on, että se on mielen sisällöstä johtuva tapa olla tekemisissä maailman kanssa. Tämä näkökulma sopii erinomaisesti kielitieteilijälle ja luo uskoa siihen, että uusia tietoja mentaalista sisällöstä voidaan hyödyntää sitä mukaa kuin niitä muista tieteistä saadaan. Tarpeen on kuitenkin jatkuvasti vetää rajaa siihen, milloin tavoitteisuus on kielikykyyn ja kielen käyttöön liittyvä tila, milloin sitä on varovaisesti pidettävä pelkästään mielen orientoitumisena (vrt. Luntley 1999). Ongelma on iso, mutta välineet näkyvät paranevan. Turun yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa aloittamassani tutkimuksessa pyrin selvittämään, millaisten prosessien kautta ja millaisin tuloksin muutamien erilaisten tiedonalojen opiskelijoiden mielen käsitteinen sisältö reaalistuu teksteissä. Tutkimuksen keskeisimmät hypoteesit liittyvät yhteisöllisiin ja varsinkin henkilöittäisiin attribuuttistamistavoitteisiin sekä näiden tavoitteiden tulosten (”onnistumisen”) vaikutuksiin sellaisiin yksilön kognitiivis-kielellisiin piirteisiin kuin tuottoisuus, tyytyväisyys ja koherenssi. Lähden dennettläisittäin siitä, että muiden mentaalien manifestaatioiden ja kielen ilmaisun tutkimus pitää yrittää yhdistää. Tutkimus on aloitettu kyselyllä, jossa tiedustellaan käsitteiden käyttöön liittyviä metakognitiivisia seikkoja; siitä siirrytään tekstien ja käsitteenilmausten analyysiin. Tutkittaviksi valittujen käsitteiden kielellisistä ilmauksista dokumentoidaan ja koodataan ryhmittäin, ”perheinä”, kaikki muunnokset, joilla on sama sisältöidentiteetti. Työ tehdään käsiteanalyysiin soveltuvalla ATLAS.ti -ohjelmalla, jossa kyselyiden ja haastattelujen paljastamien kognitiivisten piirteiden kuten tavoitteiden, asenteiden ja tunteiden mukaan ottaminen kokeeksi on mahdollista. Tutkimusmenetelmä on siis heuristinen. Tutkittavia sisältöjä ja ilmauksia ovat mm. [oppimis]motiivi ja [oppimis]orientaatio sekä monet opiskelijoiden itsensä tärkeinä pitämät käsitteet. |
|