Voidaanko huonosti yleisimmin ensimmäisessä persoonassa vai imperfektissä?Merkityksen ja taivutuksen vuorovaikutuksestaAntti ArppeHelsingin YliopistoTiiviisti sanoen oletan, että kullakin yksittäisellä (suomen kielen) sanamuodolla on sille tyypillinen esiintymis- ja käyttökonteksti, mikä ilmenee siten, että ko. sanamuotoa käytetään lukumääräisesti suhteellisesti enemmän kuin muita semanttisesti läheisiä sanoja (eli väljästi tulkiten perinteisesti synonyymeiksi luettavia sanoja) vastaavassa kontekstissa. Tämän sanamuodon valintaa ohjaavan kontekstin muodostavat paitsi sanan leksikaalinen juuri perusmerkityksineen, niin myös sanan morfosyntaktinen konteksti, joka heijastuu (suomessa) sanan taivutukseen, sekä sanan leksikaalinen ympäristö ja pragmaattinen käyttötilanne. Pragmaattisen käyttötilanteen puolestaan tulkitsee kielen tuottaja ja valitsee kulloiseenkin tilanteeseen sopivan rekisterin. Tämän seuraamuksena voisi väittää, että yksittäisen ihmisen sanavalintaa ja siten kielentuottamista (eli peräkkäisten sanavalintojen ketjua) ohjaa ihmisen kulloinenkin kommunikaatioon liittyvä kognitiivinen tila: kuka kommunikoi mitä, kenelle ja missä tarkoituksessa – muun muassa. Näin ei olisi olemassa "aidosti synonyymisiä" sanoja, jotka voisivat yhtä vahvasti liittyä samaan, yllä olevan tulkinnan mukaiseen, kognitiiviseen tilaan. Voisi lisäksi olettaa, että yksittäisten ihmisten käyttäytymistä ohjaavat ja rajaavat eri ryhmiin kuulumisen kautta syntyvät kollektiiviset kognitiivisten tilojen skeemat, jotka heijastuvat yhteisöjen jäsenten kielenkäyttöön. Oma tutkimukseni keskittyy tämän oletuksen mukaiseen kielen käytön havainnointiin suomen kielen korpusaineistoista. Keskeinen ongelma on, missä määrin voidaan olettaa ja löytää samankaltaisuutta eri ihmisten kielen käytön välillä, eli löytyykö samaa kieltä tuottavien ihmisten välillä kollektiivisia sanavalintatendenssejä ylläolevan näkemyksen mukaisesti. Yhtä lailla voidaan kysyä, ovatko ihmiset edes omassa kielen käytössään johdonmukaisia. Yksi vasta-argumentti voisi olla, että havaitut "epäjohdonmukaisuudet" heijastavat oleellisia eroja ihmisten kommunikatiivisessa kognitiivisessa tilassa. Tällöin päästäänkin metodologiseen peruskysymykseen: riittääkö informaatio esimerkiksi sanan omasta morfologisesta rakenteesta sekä leksikaalisesta, morfosyntaktisesta ja pragmaattisesta kontekstista vaikkapa rekisteriluokituksen tasolla "valitsemaan" sanoja edes karkeasti, siten että oletettu ilmiö on luotettavasti havaittavissa? |